Yritin pidellä huppua pääni suojana, mutta
tuuli sai aina siepattua sen hyökätessään
ylitseni. Kenkäni olivat lumessa. Oikeastaan
ne olivat täynnä lunta, varpaitani nipisteli.
Ympärilläni ei ollut kuin pimeys ja metsää.
Vilkuilin kumpaakin puolta, ikäänkuin
varmistaen että varmasti olen yksin täällä
kuolleessa pikkukylässä.
Joku seisoi takanani. Jähmetyin. Sain kumminkin
pyöräytettyä itseni niin, että näin taakseni. Ei ketään.
Jäin seisomaan siihen hetkeksi ja tuijoitin kiemuraista
polkua jonka kengänjalkeni olivat muodostuneet.
Seurasin niitä silmilläni niin pitkälle kunnes pimeys
piilotti ne alleen. Sytytin tupakan ja jatkoin matkaa
lumihiutaleiden juostessa kilpaa minua kohti,
niiden paiskautuessa minuun. Lumi suli vesipisaroiksi
kasvoillani. Hymyilin ja kuuntelin hiljaisuutta.
Kommentit